Pohdin siinä hallin ulkopuolella odottaessamme, että mitäköhän tästäkin tulee. Mielikuvassani näin täydellisen kaaoksen ja draaman ainekset. Hihnan päässä kun riekkui täysenergiapakkaus Jasu.
Halliin astuessamme mielikuvani kaaoksesta vaan vahvistui ja yritin psyykata itseni ja hengitellä rauhallisesti. Halli oli Jasun mielestä täynnä ihastuttavia tuoksuja, ja hihnan mitta ei tahtonut riittää pojan innokkaaseen menoon. Ja olihan hallissa 7 muuta nelijalkaista ja niiden lisäksi uusia mielenkiintoisia ihmisiä. Pidättele siinä sitten kaksin käsin junioria, että saataisiin jokin järjestys halliin, jotta kurssi voi alkaa.
Opettajan rauhallinen mutta kantautuva ääni kuului onneksi Jasun kumean haukunnankin yli. Ensimmäisen tunnin tarkoituksena oli ensisijaisesti tutustua tähän uuteen ympäristöön ja muihin häiriötekijöihin. Saimme kuitenkin ensimmäisen tehtävän. "Ota oma tila hallista ja yritellä houkutella Jasua nameilla ottamaan kontaktia sinuun". Jasun pää pyöri ja muut koirat kiinnostivat ekaluokkalaista... mutta ihme ja kumma, Jasun kiinnostus kuitenkin heräsi, ja sain nameilla Jasun juoksentelemaan ja seurailemaan minua. Hah, ensimmäinen ihme oli tapahtunut, Jasu seuraili minua vaikka häiriötä oli ympärillä kerrakseen.
Ensimmäisen oppitunnin toinen treeni oli koiran rauhoittaminen. Harjoitus ja ohjeet olivat musiikkia korvilleni. Tämän olen aina halunut oppia :) Koira viereen ja tiukka hihna kengän alle. Seisotaan vaan paikalla, huomioimatta koiraa... ja koiran tulisi rauhoittua omistajan viereen. Harjoituksen aikana tulisi suorittaa samalla koiranomistajien sekä koirien esittely. Huh, huh ajattelin. Jasu kun tässä kohdin olisi taas halunnut tepastella ympäriinsä, ja koska se ei ollut mahdollista, niin hän aloitti äänekkään häiriköinnin.
Ei muuta kuin sanoista tekoihin. Asetin hihnan kenkäni alle tiukasti ja aloin odotella mitä tuleman pitää. Olenko kohta nurin vai... Tiukka remmi sai Jasun pyörimään kintuissani levottomasti ja yritti pyristellä vastaan ja vapautua jopa pannastaan. Jatkoimme sinnikkäästi. Mitä, mitä... en osaa sanoin kuvailla tunnetta, kun tunsin Jasun laskeutuvan makuulle jalkani viereen. 1, 2, 3, 4, 5 laskin mielessäni ja silloin Jasu ponkaisikin jo pystyyn, mutta laskeutui pienen hetken kuluttua uudestaan jalkani viereen. Painoi jopa päänsä tassujensa väliin. Jeee, olin iloinen! Siinä saimme seisoskella pienen tovin ennenkuin "Vapaa" käsky sallittiin.
Ensimmäinen kerta olikin sitten siinä. Tunti vierähti kuin siivillä, ja olin niin iloinen, että uskaltauduin tähän hommaan. Tämä ei taidakkaan olla "impossible mission"... toivossa on ainakin hyvä elää :)
Viikolla olemmekin sitten treenailleet tuota rauhottumista kotona, lenkillä, ostoskeskuksen pihalla... ja onnistuneet siinä :)
Huomenna on taas koulupäivä... saa nähdä mitä se tuo tullessaan.
Terveisin,
alaluokkalaiset Jasu & Jaana
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti