sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Missä ovat järven jäät?

Missä ovat tosiaan järven jäät ihmetteli talven lapsi Jasu lähestyessään Littoisten järven rantaa. Talvella meillä oli tapana kuljeskella meren ja järvien jäillä, mutta vielä oli Jasulta kokematta tuo kesäinen järvi.

Lämmin viikonloppu innoitti meidän lähemmäksi rantaa. Rantaan puhalsi mukava tuuli, ja Jasu istahti rantapenkereelle ihmettelemään aaltojen leikkiä. Tovin istuttuaan, ja meidän kahlatessa rantavedessä, Jasu ryhdistäytyi ja uskaltautui ottamaan ensi askeleet veteen. Siinä hieman mietittyään, alkoi riehakas juoksu vedessä... turvallisesti kuitenkin matalalla. Jasu alkoi päästä juuri jyvälle kesän iloista kun se tapahtui... pieni kompastuminen ja sitten kirsu edellä sukellukseen. Pää nopeasti ylös, kummastunut ilme ja ryntäys rannalle. Se oli sen uintireissun loppu... mutta pian mennään kokeilemaan uudestaan ja nähdään saadaanko Jasu vielä järveen ;)






 

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tietotekniikka tutuksi jo nuorena

Kylläpä ajat ovat muuttuneet... nykyajan briardit kun treffaavat muita briardeja jo verkossa :D









Deja vu

Pekka oli napannut muutama päivä sitten kuvan Jasusta meidän takapihalla, ja kun näin sen, tuli kumma olo... deja vu. Aloin kahlata vanhoja kuvia, ja sieltä se löytyi. Kuin "kaksi marjaa", vaikka toinen onkin poika ja toinen tyttö ;)

Kuvien väliin mahtuu muutama vuosi, eikä kuvaustilannetta tosiaankaan ollut etukäteen harkittu. Miten voikin kaksi kuvaa olla niin samankaltaiset. Molemmat makoilevat samalla paikalla terassilla, katselevat verhon raosta ja molemmilla on mukanaan vieläpä sama Jerry-hiiri tyyny.


Jasu


Keea





maanantai 6. toukokuuta 2013

Vierailulla Jasun kummiperheellä

Lauantaina suuntasimme matkamme Ulvilaan, Jasun kummiperheen luokse. Siellä kun vietettiin "tupla", 5- ja 3-vuotissynttäreitä. Matkan teko onnistui mallikkaasti, koska Jasu matkustaa autossa tosi mielellään. Perillä vastassa oli runsaasti juhlaväkeä, joten ainakin alkuun ajattelimme, että Jasu voisi vielä lekotella autossa oman lelunsa kera.

Juhlaväkeä kuitenkin kiinnosti briard pentu sen verran, että taisi siinä melkein kukin kerrallaan käydä Jasua tervehtimässä. Lopulta Jasu pääsi isolle aidatulle pihalle, ja viuh... vauhtia piisasi. Pihalle Jasun kanssa uskaltautuivat myös ne vieraat, joilla itsellä on ollut tuo karvainen koheltava briard. Niitä kun isäntäväen lisäksikin löytyi.

Meillä on mennyt Jasun kanssa muuten niin mukavasti, mutta pojan innostuttua, näykkiminen ja käsien ja jalkojen pureminen saa vallan. Siitä tavasta kun pääsisimme eroon... nopeasti. Muistan miten edeltävä briard tyttömme Keea toimi innostuessaan. Keea nappasi aina innostuessaan lelun suuhunsa ja riepotteli sitä tovin ympäri huushollia kirmaten ja näin vaimensi suuremman intonsa... se "tuntui" huomattavasti mukavammalta.

Tästä Jasun innostuneesta näykkimisestä johtuen, jättäydyimme mieluummin Jasun kanssa pihalle, mutta ehkäpä ensi kerralla Jasu pääsee ihan sisälle asti :)

Matka, uudet ihmiset ja kokemukset kuitenkin väsyttivät pikku pojan niin, että uni maistui koko paluumatkan ja vieläpä kotosallakin.





  

lauantai 4. toukokuuta 2013

Jasu 5 kk

Vaikka blogissamme onkin ollut tovin hiljaista, ei se missään nimessä tarkoita sitä, että Jasu olisi viettänyt hiljaiseloa. Jasussa on kyllä virtaa riittänyt ihan tarpeeksi, minusta on vain puhti loppunut... 2 kunnon flunssaa 6 viikon sisään on valitettavasti vaatinut veronsa. Mutta jos nyt terästäytyisi jälleen...

Vappukin jo hurahti ohitse, mutta sen verran vielä palaan Vapun aattoon, että vietimme silloin Jasun 5 kk "synttäreitä". Voi miten aika on rientänyt, ja voi miten nopeasti Jasusta on kasvanut iso poika. Viikot ovat kyllä kiitäneet vauhdilla... sen verran on ollut vauhtia ja menoa :) Noh, mutta seuraavasta kuvasta näkee miten jätkä on muuttunut, vai onko? Onko mitään yhdennäköisyyttä?

Jasu 5 viikon sekä 5 kuukauden ikäisenä