Harvat pääsevat omalta pihaltaan suoraan metsään, mutta hei, minä en kuitenkaan kovin mieluusti tuonne metsään kesäaikana mene. Yöks... kaikki oksat, risut ja marjojen varvut tarttuu tassuihin. Talvella kuitenkin suuntaan sinne mieluusti. Polut ovat lumiset ja niin ihanan pehmeät tassuilleni ja mikä parasta, voin piehtaroida lumessa :)
Tuosta kotiportilta ei myöskään ole kovin pitkä matka järveen... noin 150-200 metriä. Olen nähnyt kuvista, miten muut karvaturrit ryntäävät veteen, polskuttelevat ja näyttävät ihan siltä kun nauttisivat noista vesileikeistään. Pyh sanon minä... minulla meni heti pentuna pari kertaa niin pahasti vettä nenään, että pyrin välttämään noita lammikoita. Jos oikein kuuma päivä osuu kohdalle, niin kyllä mä sitten tassuni kastan ja annan veden viilentää anturoita.
Kuten huomaatte, olen enemmänkin sellainen talvikoiruus. Ikävä vain, että täällä Turun seudulla sai viikonloppuna nauttia talvisesta tunnelmasta vain pari päivää, nyt sitten sataakin jo taas vettä täysillä. No, onhan tuossa kesässä mukaviakin juttuja esim. terassilla makoilu ja siitä pihagrillin vartioiminen... ettei vaan oma makkara palaisi karrelle. Mökkimatka ilmastoidussa ja viileässä autossa piristää myös kummasti :)
Syksy on ollut todella mukava ilmojen suhteen, ja tuo vieressä oleva Littoisten järvi on siitä mukava paikka, että sitä voi kiertää myös tietä pitkin. Siellä on niin paljon näkemistä, siellä on myös metsää, jossa kuulemma Turun briardit aikoinaan teki hakutreenejä ja yhteisiä lenkkejä, niin tuo Jaana kertoi... ja kertoi myös, että edeltäjäni Keea tyttönen kirmasi niin mieluusti metsässä. Mutta minä olen sällien sälli ja suuntaan itseni nyt lintutornille, katsotaan saako kumea haukkuni linnut vapisemaan.
LIT-TOIS-TEN LUON-TO-POL-KU
Täällähän on vaikka mitä tietoa.
Ei noiden lintujen tarvinnut kuin nähdä mut, niin ne pakeni tuonne kaislikkoon.
Tehtävä suoritettu, eiköhän jatketa matkaa.
